top of page

Lait ja rangaistukset

Lakien, olivat ne sitten valtion tai kirkon säätämiä, rikkomisesta seuraa aina rangaistus. Tapoihin kuuluu myös se, että rangaistuksista tehdään julkisia. Suurtorilla järjestetäänkin usein yleisötapahtumia, joissa tuomittuja rikollisia ruoskitaan, suljetaan jalkapuuhun yleisön pilkattavaksi tai peräti teloitetaan. Teloitukset vetävät eniten yleisöä paikalle, ja esimerkiksi hirttäjäisiä mainostetaan monia päiviä ennen varsinaista tuomionpäivää. Jopa pienestäkin jumalten pilkkaamisesta saa melko helposti polttotuomion ja tämä onkin kaoosien suosikkiteloitustapa. Tässä rikollisia ei pelkästään rankaista, vaan myös tuon sielu armahdetaan liekkien polttaessa kaiken pahan mukanaan. Polttamista pidetäänkin ainoana varmana tapana varmistaa, ettei tapettu jää vainoamaan eläviä. Roviolla hoidetaan nykyään suurin osa Mihrasin teloituksista, osittain yleisön kiinnostuksesta johtuen.

Pienemmistä rikkeistä voidaan myös laittaa rikollinen siviilipalvelusta muistuttavaan lähes tai kokonaan palkattomaan työhön esimerkiksi siivoamaan kaupungin törkyisiä katuja. Tuomari päättää aina tapauskohtaisesti, hyväksytäänkö tällainen rangaistus korvaavana. Tavanomaiset selkäsaunat, sormien tai varpaiden murtamiset ja jalkapuu tai häpeäpaalu ovat myös suosittuja rangaistuksia.
Vankeutta annetaan myös joistakin rikkeistä, näistä maininnat alla. Se, mikä on rikoksen tekijän yhteiskunnallinen asema vaikuttaa valitettavan paljon rangaistuksiin varsinkin pienemmissä asioissa: mitä korkeampi asema, sen todennäköisemmin pääset helpommalla. Vielä yhteiskunnallista asemaakin enemmän merkitystä on henkilökohtaisilla suhteilla. Kuolemanrangaistukset ovat kuitenkin tämän ajattelukaavan yläpuolella, ja näistä edes aateliset eivät pääse luistamaan.
 

Rangaistukset

Mistä kaikesta Mihrasissa saa rangaistuksen?

Lyhyt vastaus: Kaikesta, jonka voi mieltää edes etäisesti rikolliseksi, etenkin jos syyttäjä on korkea-arvoinen.

 

Pitkä vastaus:  Kirkko määrää omat lakinsa ja valtio omansa; aika usein kuitenkin jompaa kumpaa rikkova rikkoo myös toista, sillä ne limittyvät hyvin vahvasti.
Vastuu tuomion langettamisesta kuitenkin on rikoksen laadusta riippuen joko tuomarilla tai kirkolla. Kirkon päätäntävaltaa Mihrasissa hoitaa piispa ja siten hänen vastuullaan on myös kirkollisten rangaistuksien langettaminen.

Joissain asioissa kirkko ja valtio ovat eri mieltä tuomion suhteen, mutta yleensä Mihrasissa päädytään kuuntelemaan sitä, jonka mukaan teosta saa rangaistuksen kuin sitä, joka säästäisi tekijän. Ihan vain, jotta saataisiin jotain näytettävää kansalle.

1 Varastaminen
Rangaistus määräytyy varastetun asian mukaan. Pienimmillään maksetaan sakkoa summana varastetun asian arvo kolminkertaisena ja mikäli tätä rahaa ei ole (tai sitä ei haluta), täytyy varkaan istua vankilassa. Isoimmillaan varkaudesta voidaan rankaista kuolemalla.

2 Petos
Kyseessä voi olla vedättäminen, kavaltaminen, harhaan johtaminen, tietojen pimitys tai valehtelu. Petoksesta rankaistaan useimmiten ruoskalla (10 iskua) tai häpeäpaalulla.
Isoimmillaan petoksesta voidaan rankaista kuolemalla.

3 Aviorikos (myös kirkollinen rikos)
Mies voi syyllistyä aviorikokseen ollessaan naimisissa. Nainen voi syyllistyä siihen niin, tai siten, että on jakanut vuoteen naimisissa olevan miehen kanssa. Aviorikoksesta mies saa ruoskaa (50) ja häpeäpaalua, nainen hirtetään.

4 Avioton haureus (myös kirkollinen rikos)
10 ruoskan iskua tähän syyllistyvälle, sekä 3 päivää häpeäpaalua.

5 Haureus eläimen, lapsen tai samaa sukupuolta olevan kanssa (myös kirkollinen rikos)
Kuolemantuomio hirttämällä tai polttamalla. Tähän lasketaan myös noitien kanssa makaaminen.

6 Tappaminen
Murhasta saa kuolemantuomion, taposta 100 ruoskaniskua ja kuolemantuottamuksesta 50 ruoskainskua.

7 Rikollisen avustus
Sama rangaistus kuin rikoksesta, ellei tilanteessa ole lieventäviä tekijöitä (kuten avustajan ikä tai tajunnan selkeys)

 

8 Jumalanpilkka (kirkollinen rikos)
Vähimmillään rangaistus on 10 ruoskaniskua, mutta enimmillään kuolema roviolla. Häpeäpaalua käytetään myös.

9 Noituus (kirkollinen rikos)
Noituudeksi voidaan laskea monia asioita. Erilaiset loitsut, kiroukset tai edes viitteet niistä ovat varma tuomio. Epäluonnollinen kauneuskin lukeutuu noituuteen, samoin esimerkiksi erittäin sairaalloinen ihminen on todennäköisesti noita, sillä on saanut jumalilta rangaistuksen. Toisaalta pelkkien juorujenkin pohjalta noitia tuomitaan, ilman edes oikeaa näyttöä. Liiallinen älykkyys, seksuaalisuus ja valta naisella mielletään usein noidan merkiksi.
Noituudesta tuomitaan aina kuolemaan. Mihrasissa noidat poltetaan roviolla tai hukutetaan jokeen/mereen jalat kiviin sidottuna. 

10 Itseään korkea-arvoisemman pilkkaaminen tai uhmaaminen
2-20 ruoskaniskua tai häpeäpaalua.

11 Maanpetturuus tai yhteisön turvallisuutta tai kunniaa muutoin uhmaava rike
Riippuen rikoksen vakavuudesta rangaistukset vaihtelevat 10-100 ruoskaniskuun, jalkapuusta vankeusrangaistukseen tai jopa teloitukseen. Mihrasissa yleisenä petturuutena pidetään myös suoraa tai epäsuoraa hyökkäystä kaupungin hallitusta, tuomioistuinta tai kirkkoa kohtaan

 

12 Mikä tahansa teko, jonka voidaan tulkita aiheuttaneen merkittävää haittaa uhrille, mutta joka ei istu mihinkään yllämainituista rikoksista. Tuomari tekee tässä tapauksessa päätöksen rangaistuksesta ja sen tarvittavuudesta.

Ropenet-listaus

Kiitos kuvien käytöstä!

© Rawptor             © eloton

© Waedolow          © Glaurung

© Kipine

bottom of page