top of page
Yleistä Mihrasin maailmasta

Kyseessä on fantasiamaailma, joka sijoittuu syrjäiseen vuoristolaaksoon ja siellä sijaitsevaan Mihrasin kaupunkiin. Meille tuttuja maita, historiaa tai uskontoja ei ole, mutta yhteneväisyyksiä on paljon 1500-1600- lukujen Keski-Eurooppaan.
Tätä maailmaa hallitsevat jumalat, jotka ovat itse asettautuneet tähän hallintoasemaan. Pääosin maailma täyttyy ihmisistä, jotka ovat jo kauan sitten unohtaneet, että jumalatkin olivat joskus ihmisiä. Mihrasin kaupungin ihmiset eivät juuri siedä erilaisuutta ja esimerkiksi taikomisen olemassaolo onkin kielletty ja sitä osaavat luokitellaan noidiksi, jotka on tapettava, jotteivat jumalat suutu.
Ihmisten kauhuksi laaksossa asuu myös eläimellisiä piirteitä omaavia hirviöitä, joita kutsutaan demoneiksi.

Valuutta

Valuuttana käytetään yksinkertaisesti kullasta, hopeasta ja kuparista valmistettuja rahoja. Heikommin toimeentulevat maksavat usein velkansa, ostoksensa tai tarpeensa rahan lisäksi esimerkiksi palveluksilla tai muuten vaihtokaupaulla.


Muuntokurssi:

1 kultaraha = 10 hopearahaa = 100 kuparirahaa.

Esimerkkejä rahan arvosta:

- Päivän ruoka-annokset : 5-10 kuparia

- Olut juottolassa: 3 kuparia

- Yö majatalossa: 5 kuparia - 5 hopeaa paikan tasosta riippuen

- Hevosen osto: 1-100 kultarahaa, taasen riippuen hevosen laadusta, koosta ja käyttötarkoituksesta. Pitkälle koulutetut sotaratsut ovat kaikkein kalliimpia ja hinta voi jopa ylittää 100 kultarahaa.

- Talonpojan kuukauden tienesti: 1-10 pronssirahaa. He ovat kuitenkin yleensä omavaraisempia, eivätkä tarvitse rahaa niin paljon kerralla kuin kaupungissa asustelevat ihmiset. Alakastiin kuuluvista ammattiryhmistä palvelijoilla on usein leveimmät olot, sillä vaikka palkka ei juokse, on heillä yleensä automaattisesti katto päänsä päällä ja ruokaa pöydässä - olkoonkin tähteitä.

- Käsityöläisen kuukauden tienesti: 5-30 pronssia.

- Lääkärin ja tieteilijän, apteekkarin tai kauppiaan kuukauden tienesti: 10-30 hopearahaa.

- Sotilaan ja esimerkiksi varakkaan kauppiaan kuukausitienesti: keskimäärin 50 hopearahaa.

- Aatelisilla yleensä on omasta takaa jo kylliksi pääomaa.

- Jumalten varakkuus vaihtelee, mutta se on todella korkea ihmisten varallisuuteen nähden.

Kielet

Mihrasissa puhutaan pääosin yleiskieltä, joka kuulostaa soinniltaan meidän maailmamme germaanisilta kieliltä. Muualla maailmassa puhutaan myös muita kieliä, mutta nämä kielet eivät ole löytäneet tietään Mihrasiin.

Jumalat puhuvat myös sujuvasti yleiskieltä, mutta heillä on myös oma, muinaisilta ajoilta säilynyt kielensä, josta erilaiset taikuuden symbolit ja riimut ovat peräisin. Jumalten oma kieli kuulostaa pehmeältä.

Demoneista valtaosa puhuu myös yleiskieltä, mutta heillä on myös oma kielensä, joka on terävän särisevää ja suhisevaa, sekä hyvin vaikeaselkoista.

Ilmasto, kasvillisuus ja eläimet

Maailmassa vallitsee lauhkea ilmasto, jossa kesät ovat lämpimiä ja talvet kylmiä. Metsät ovat suurimmilta osin sekametsiä, mutta Mihrasin eteläinen laakson osa on pitkälti tiheää havumetsää. Vuoristoissa on niukkaa kasvillisuutta ja niiden rinteillä tavataan yksinomaan riutuneita havupuita ja pensaita, sekä erilaisia varpukasveja.Eläimet ovat samoja, kuin meidän maailmassamme tuohon aikaan tavatut eläimet. Erilaisia vieraslajeja on suhteellisen niukasti kitukasvuisen kaupankäynnin tähden, joskin kaupungissa vieraat kasvilajit ovat jo löytäneet esimerkiksi kirkkomaan. 

myths_of_mihras_tausta_edited.jpg
bottom of page